Nykypäivänä tiedonsaanti internetin välityksellä on helpompaa kuin koskaan ennen. Moderni maailmamme on kehittänyt tuhansia erilaisia konsepteja, joista voit ammentaa itsellesi tietoa. Onkin entistä suositumpaa opiskella tiettyjä asioita itse, sillä koulutusjärjestelmämmekään ei ihan kaikkeen taivu. Esimerkiksi koodaajat, sekä erilaiset sovelluskehittäjät hankkivat yleensä tietonsa suoraan internetistä ja kehittävät itsensä tätä kautta suoraan työelämään.

Koodaajien lisäksi, muusikoiden tulva on kasvanut huomattavasti, teknologian astuessa opetuksen tueksi. Musiikki on luultavasti yksi helpoimmista asioista opettaa, internetin välityksellä. Tästä saamme kiittää ohjelmistoa kuten GuitarPro, tai vaikkapa Yousician. Jäämmekin innolla odottamaan, minkälaisia maailmantähtiä pienestä mutta pippurisesta Suomesta ponnahtaa maailmalle, seuraavan vuosikymmenen aikana.

Lynda.com

Lynda on vuonna 1995 perustettu alusta, jossa ihmiset pystyvät itsenäisesti opiskelemaan lähes mitä tahansa. Sen on perustanut rouva nimeltä Lynda Weinman. Lyndan arvosta kertoo jotain se, että LinkedIN osti palvelun vuonna 2015, huimalla 1,5 miljardin dollarin summalla.

Lynda.com toimii kuten mikä tahansa maksuun perustuva alusta. Maksat kuukausimaksun, jonka jälkeen pääset käsiksi kymmeniin tuhansiin eri opetusvideoihin, ilman muita rajoituksia. Opetusvideoita löytyy siis hurja määrä, esimerkiksi aina kitaransoitosta, kalan perkaamiseen. Suosituimpia videoita ovat kuitenkin sovelluskehittäjien tekemät, sekä koodausta käsittelevät videot. Mm. Suomeen on arvioitu vapautuvan n. 10 000 työpaikkaa koodauksen alalta, vuoteen 2022 mennessä. Tämä osaltaan kertoo jo siitä, että nuorempi sukupolvi on alkanut valmistaa itseään tätä varten. Myös Suomen kannalta tämä on äärimmäisen hyvä asia, sillä uskoisin, että pystymme tekemään koodaajistamme vieläkin kovemman vientituotteen kansainvälisille markkinoille, mitä se tällä hetkellä on.

Youtube

Vaikka Youtuben pääasiallinen tehtävä onkin viihdyttää, on se kuitenkin kehittynyt hurjasti palvelunsa julkaisuajoista. Alunperin Youtube oli pelivideoita tekevien teinien temmellyskenttä, mutta nykyään sieltä pystyy poimimaan miljoonia erilaisia, opetukseen pohjautuvia videoita. Kaikenlaiset “how-to” videot, sekä tutoriaalit ovat vallanneet internetin suurimman videotoistopalvelun listat, eikä mikään ihme.


Osaltaan tämä kielii myös ihmisten uusavuttomuudesta, sillä kun kaikki tieto on googlattavissa, omat aivot eivät saa enää niin paljon työtä kuin tarvitsisivat. Koska opittavien asioiden kirjo on niin laaja, emme ala niitä tässä luettelemaan. Suosittelemme kuitenkin seuraavan ongelmatilanteen sattuessa suuntaamaan Youtubeen, sillä joku ihminen on varmasti törmännyt aikaisemmin jo samaan ongelmaa kuin sinulla, sekä tehnyt siitä videon. Youtuben hienoimpia ominaisuuksia on myös sen maksuttomuus. Kuka tahansa, missä päin maailmaa tahansa voi etsiä tietoa videoiden muodossa, täysin ilmaiseksi.

Tulevaisuus

Uskaltaisimme väittää, että eräänlainen videoiden kautta tapahtuva etäoppiminen onkin yleistyvä trendi, myös koulutusjärjestelmässämme. Se ei pelkästään ole tehokkaampaa, mutta myös kustannuksiltaan huomattavasti edullisempaa. Kun oppilaita ei tarvitse pitää koulussa joka päivä, tämä alkaa näkyä myös yliopistojen, ja koulujen kulurakenteissa. Oppimishallituksellamme on kuitenkin vielä kiperä pähkinä ratkaistavaksi, sillä henkilökohtaista motivaatiota oppimiseen on vaikea kasvattaa, ellei tämä tapahdu kasvotusten. Tässä pitää tasapainoitella sen faktan kanssa, että missä kulkee yksittäisen henkilön itsenäinen vastuu omasta elämästään. Yliopisto-ikäinen opiskelija tämän saattaakin jo tajuta, mutta esimerkiksi ammattikoululainen ei tällaista päätöstä välttämättä vielä kykene tekemään.

Tulevaisuudessa tulemme myös entistä enemmän kouluttamaan ihmisiä töihin, joita ei tällä hetkellä ole välttämättä edes olemassa. Kaikenlainen koodaus, ohjelmointi, sekä ICT-alan työt tulevat takuuvarmasti yleistymään seuraavan kymmenen vuoden aikana. Peliteollisuus, sekä netticasinot ovatkin heränneet moderniin tulevaisuuteen jo ajoissa, ja ovatkin päättäneet palkata nuoria ja nälkäisiä, tulevaisuuden huippu-ammattilaisia erinäisiin rooleihin. Kymmenet nettikasinot rekrytoivat tälläkin hetkellä lukuisia nuoria osaajia riveihinsä.

Privacy Policy