Suomessa on yliopistokoulutus ollut maksutonta kaikille, jopa ulkomailta tuleville opiskelijoille. Vuoden 2017 syksyllä tämä kuitenkin muuttuu, sillä silloin tapahtuu jotain ennen näkemätöntä; yliopistot alkavat kerätä lukuvuosimaksuja EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Yliopisto-opettajat ja opiskelijajärjestöt ennustavat tämän tien vievän suoraan tuhoon, kun taas liike-elämän edustajat sanovat sen olevan Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle hyväksi. Minkälainen vaikutus sillä oikeasti on, sen näyttää vain aika.

Juha Sipilän hallituksen lakiesitys

Yliopistojen lukuvuosimaksujen mahdollisuutta on väläytelty aina silloin tällöin, mutta Sipilän hallitus alkoi ajaa niitä läpi toden teolla. Suomalaisten ensireaktio oli tyrmistys, sillä Suomessa on aina ollut ilmainen koulutus kaikille. Se on hyvinvointiyhteiskunnan merkki. Lakiesitys meni eduskunnassa läpi ja lakina se tuli voimaan 1.1.2016. Sen mukaan korkeakoulujen täytyy alkaa periä lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta ja maksut koskevat vieraskielisiä kandi- tai maisteriohjelmia. Korkeakouluilla on muuten vapaat kädet maksujen suuruuden suhteen, paitsi että niiden pitää olla ainakin 1500 euroa lukuvuodessa.

Lukuvuosimaksuja tulee alkaa periä viimeistään syyslukukaudesta 2017 ja siihen mennessä kaikilla korkeakouluilla tulee olla apurahajärjestelmä, josta opiskelijat voivat hakea apurahaa lukuvuosimaksuja tai elinkustannuksia helpottamaan.

Yliopistojen viisinumeroiset lukuvuosimaksut

Yliopistot eivät ole ujostelleet asettaa lukuvuosimaksuja ja esimerkiksi Helsingin Yliopisto alkaa periä 13 000-15 000 euron suuruista lukuvuosimaksua englanninkielisistä maisteriohjelmista juuri EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Nämä maisteriohjelmat ovat avoinna myös suomalaisille ja EU:sta tuleville opiskelijoille ja niihin hakemista kannustetaankin.

Ensireaktio uusiin lukuvuosimaksuihin oli hakemusten väheneminen noin kolmasosalla, etenkin niistä maista, joista yleensä on tullut hakemuksia paljon. Näitä ovat Venäjä, Kiina ja Nigeria. Toisaalta Latinalaisesta Amerikasta on osoitettu enemmän kiinnostusta, kuten myös Indonesiasta ja Zimbabwesta.

Mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan

Aivan kuten Brexit tai Donald Trumpin valinta presidentiksi, se mitä pidettiin epätodennäköisenä, on nyt tapahtunut ja myös tämän uuden lukuvuosimaksutodellisuuden kanssa täytyy alkaa vain elää. Päätös herättää kuitenkin voimakkaita tunteita ja kummallakin puolella on voimakkaita argumentteja ja joskus sama argumentti toimii aseena kummallakin puolella. 

Argumentteja vastaan

Lukuvuosimaksuja vastustavat pelkäävät erityisesti sitä, että lukuvuosimaksujen asettaminen EU:n ja ETA:n ulkopuolelta kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuleville opiskelijoille avaa oven myös lukuvuosimaksujen määräämisen suomalaisille ja EU-maista tuleville opiskelijoille, vaikka myönnetäänkin, että mitään viitettä siihen suuntaan ei tässä vaiheessa kuitenkaan ole.

Lukuvuosimaksujen ei uskota myöskään tuovan toivottua lisärahoitusta yliopistolle, vaan pelätään niiden aiheuttavan lisäkuluja stipendijärjestelmän ja markkinoinnin vaatiman byrokratian vuoksi. Suurin pelko kuitenkin on, että Suomi menettää lahjakkaita suomalaisia opiskelijoita eikä Suomi kansainvälisty toivottua tahtia.

Ilmaista koulutusta kaikille, myös ulkomaista tuleville, perustellaan sillä, että kun he jäävät Suomeen töihin, saadaan heihin yhteiskunnan kuluttamat varat takaisin verotuloina muutamassa vuodessa. Totuus kuitenkin on, että työviisumin saanti Suomeen saattaa kestää 3-6 kuukautta ja harva yritys pystyy odottamaan työntekijää niin kauan.

Ilmaisen koulutuksen puolestapuhujat näkevät sen myös eräänä kehitysavun muotona. Esimerkiksi, Intiasta, Kiinasta ja Nepalista on tullut paljon Suomeen opiskelijoita juuri ilmaisen opiskelun takia ja valmistuttuaan he vievät uuden tietotaidon kotimaahansa ja auttavat oman maansa edistymistä. Suomella tämä tuottaa elintärkeää verkostumista, sillä varsinkin Intia ja Kiina ovat voimakkaasti nousevia talouksia, joiden rooli maailmantaloudessa vain kasvaa.

Argumentteja puolesta

Maailma muuttuu ja niin myös se, miten koulutus nähdään. Koulutuksesta on tullut iso bisnes ja se on yksi suuri talouden lohko. Puhutaan koulutusvientimarkkinoista, joilla kilpailu on kovaa. Näillä markkinoilla ilmainen on epäilyttävää, sitä ei oteta tosissaan ja se koetaan laaduttomaksi. Tämä pakottaa myös korkeakoulut tarkastelemaan ohjelmiensa sisältöä tarkemmin, sillä jos palvelusta maksaa, täytyy rahoilleen saada myös vastinetta ja ilmaisesta on vaikea valittaa.

Tämän ajattelutavan mukaan maksavalla asiakkaalla on valta käyttää rahansa missä haluaa ja vaatia laatua, myös yliopistoissa. Tämä on uusi tapa nähdä tilanne ja se onkin ristiriidassa Suomessa vallitsevan kansansivistyksellisen, hieman holhoavan ajattelutavan kanssa.  Suomen on ollut vaikea tehdä yhteistyötä kansainvälisten yliopistojen kanssa koulutusviennin suhteen, ongelma on ollut se, ettei Suomi ole perinyt lukukausimaksuja, mutta muut ovat. Silloin ulkomaisen yliopiston on ollut vaikea ottaa suomalaisesta yliopistosta maisteriohjelmaa valikoimiinsa, sillä jos siitä ei peritä lukukausimaksuja, täytyy ulkomaisen yliopiston maksaa omasta pussistaan.

Koulutusvienti mahdollisuutena

Koulutusvienti nähdään myös mahdollisuutena jatkaa ilmaista koulutusta Suomessa, sillä jostain korkeakoulujen täytyy saada lisätuloja. On selvää, että julkinen talous on tulevaisuudessakin tiukoilla, joten korkeakoulujen täytyy hakea rahoitusta ulkopuolelta. Koulutusvienti kuitenkin edellyttää vahvaa ja tehokasta markkinointikoneistoa ja erilaista, liikemiesmäistä suhtautumista tällaiseen projektiin.

Tosiasia on, että suomalaiset ovat erittäin etuoikeutettuja monen asian suhteen, eikä koulutus ole niistä vähäisin. Suomessa voi suorittaa monta korkeakoulututkintoa, ilmaiseksi, ennen kuin siirtyy työelämään maksamaan veroja. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa ei ole itsestään selvää, että kaikki perheen lapset voivat opiskella edes yhtä korkeakoulututkintoa, sillä perheillä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa.